Kuhanuistelua perinteiseen tapaan

Kuhaa on uisteltu Näsijärven alueella ja myös muuallakin Pirkanmaalla jo ainakin 1920-luvulta alkaen ns. ruuttilitkoilla. Tämä perinnepyydys on osoittautunut myös nykyisin teknistyneellä aikakaudella käyttökelpoiseksi kuhanuistelussa. Sivutuotteena myös taimenta, ahventa ja haukea saadaan .

Kuha on uistelukalana lämpimän veden kala. Paras tulos saadaan kun hellettä on jatkunut viikonpäivät, tuulet ovat olleet heikkoja ja tyyntyvät auringonlaskun aikoihin, pintavesi on lähellä 20 astetta tai yli ja lämminvesikerros on selvästi muodostunut. Tyynessä ja hämärtyvässä illassa kuhan saaliskalat kuoreet ja muikut nousevat pintaveteen ja kuha tulee ravinnon perässä.

Perinneuistelun historiaa

Tampereen ja lähitienoon vedet ovat olleet hyviä kuhavesiä aina 1960-luvun puoliväliin saakka jolloin vedet pilaantuivat ja kuha katosi suuresta osaa vesistöä ja uistelu lopahti. Sittemmin 1980-luvulla vesien puhdistuttua ja voimakkaiden istutustoimien ansiosta kuhakanta on saatu elpymään ja kanta on taas kestävällä pohjalla. Varmuudella tiedetään kuhaa pyydetyn litkoilla 1920-luvulta alkaen jolloin se oli suosittu vapaa-ajan harrastus kesäiltoina ja öinä. Uistelun suosiota kovaa se, että enimmillään Pyhäjärvellä Viikinsaaren ja kaupungin välisellä alueella on saattanut olla useita kymmeniä venekuntia vesillä samalla kertaa !

Kun 1960-luvun puolivälissä kuha katosi, katosi tietysti myös kuhansoutajat ja koko uistelumuoto oli vaarassa unohtua. Tuli uusi sukupolvi uusine välineineen ja litkauistelun taitajat olivat jo tulleet vanhoiksi ja osa myös kuollut. Muutamat vielä lajin tuntevat alkoivat 1980-luvun lopulla elvyttää jo lähes täysin unohtunutta uistelumuotoa ja onnistuivat sen myös pelastamaan. Nykyään sen lajin taitajia on taas kymmeniä yksinomaan Näsijärven alueella.

Ruutin anatomia

Ruutti on viehetyyppinä painouistin. Runko muodostuu pyöreästä taaksepäin supistuvasta kartiosta. Pinta voidaan käsitellä niklaamalla kirkkaaksi tai maalata halutun väriseksi. Niklaus edellyttää ruutin valmistamisen peltikuoreen jossa on lyijysydän. Alkuperäiset Näsijärven ruutit valmistettiin juuri tällä menetelmällä. Ruutin etupää on lievästi viisto ja se antaa oikealla vetonopeudella vieheelle lievästi heijaavan uintiliikkeen. Sopiva pituus on 6 - 8 cm ja koukkuja on kaksi. Alkuperäisessä mallissa ei myöskään ole potkuria perässä vaan ne ovat tulleet tehdasvalmisteisiin tuotteisiin. Muutamat perinneuistelun vaalijat tekevät myös itse omat ruuttinsa.

Muut välineet

Kun muodostetaan 3 - 5 kpl:een ruuttilitka tulee siimanpäähän painoa jopa 150 g ja lisäksi melkoinen vetovastus. Vapa tulee silloin tärkeään rooliin ja sen tulisi olla 6 - 8 jalkaa pitkä ja riittävän jäykkä. Hyvällä syönnillä voi litkassa olla jopa 3 kalaa yhtäaikaa kiinnni ja jos vapa on liian joustava ei kuha tartu kunnolla kiinni. Siima saa olla vähintään 0.45 mm tai vahvempaa. Pohjatärpissä siima on myös lujilla. Kelaksi käy tavallinen hyrräkela jossa on riittävätehoinen jarru. Yleisesti käytetään Pennin Sea Boy - mallia, jossa ei ole siimanohjainta jolloin litkan selkäsiimassa olevat ruuttitapsien kiinnittämiseen tarvittavat välileikarit mahtuvat myös puolalle. Kaikuluotaimen avulla etsitään parvi ja päästään asettamaan litka oikeaan syvyyteen silloin kun kuha ei ole aivan pinnassa. Ja luonnollisesti haavi isompien nostoa varten: pienet otetaan veneeseen siimasta. Lisäksi hämärässä ja pimeällä tulisi veneessä olla työvalo tai sähkölamppu välineiden kanssa pelatessa ja kaloja irrotellessa. Käsien suojaamisessa kuhan piikeiltä on hyväksihavaittu ns. muovirouherukkanen nopean puettavuuden ja hyvän käsiteltävyytensä ansiosta. Tekniikka toimii siten, rukkaskädellä pidetään kalaa ja toinen käsi irrottaa koukut pihdeillä. Näin kuluu laastaria vähemmän.

Ruuttilitkan valmistus

Ruuteilla voi toki uistella vain yksi ruutti siimaa kohden tai yksi ruutti välileikarilla ennen muuta viehettä. Paras teho saadaan kuitenkin tekemällä 3 - 5 ruutin ”pitkä pyssy”. Tällöin saadaan parvi-ilmiö ja varsinkin huonolla syönnillä siitä on selvästi apua. Toki litkaa voi jokainen muotoilla omien tavoitteidensa mukaan. Mitä enemmän on ruutteja sitä syvemmälle pääsee ja vastaavasti käsiteltävyys hankaloituu.

Tapsit kiinnitetään selkäsiimassa n. 3.5 m välein oleviin leikareihin normaaleilla siimalukoilla. Tapsi voi olla ruutissa valmiiksi solmittuna tai myös siimalukolla, jolloin ruutit saa helposti irti tapseista kalastuksen loputtua. Jos litkaan tulee erikokoisia ruutteja laitetaan painavimmat loppupäähän. Viimeiseksi litkaan laitetaan yleisimmin joku kelluva vaappu. Myös lusikka käy. Normaalisyönnillä kuha ottaa ahneesti isoonkin kirkkaaseen ja teipattuun peltiin. Yksi tapa on käyttää toisessa litkassa vaappua ja toisessa peltiä.

Uistelun tekniikkaa

Alkuun saattaa ruuttilitkan kanssa pelaaminen tuntua hankalalta. Pienen harjoittelun ja muutamien niksien jälkeen homma pelaa mukavasti. Ensin laitetaan siiman päähän vaappu tai lusikka. Viehe lasketaan veteen ja seuraavaksi kiinnitetään ensimmäinen ruutti siimalukolla selkäsiiman leikariin. Näin laitetaan kaikki ruutit. Siimaa päästetään kelalta sopiva syvyysmäärä. Jarru säädetään tiukalle ja kiinnijäänyt kala nähdään vavan liikkeistä. Litkavapa laitetaan normaalisti vapatelineeseen veneen peräosaan mielellään n. 45 asteen kulmaan veden pintaan nähden. Jos käytetään kahta litkaa toinen lasketaan samoin. Jos kalastetaan yhdellä litkalla voi sen laittaa suoraan perän taakse. Litkojen lisäksi voi käyttää pikkuplaanareita pintapyynnissä ja ne ovat käsiteltävyydeltään kuhastuksessa nopeampia isoon plaanariin nähden. Sopiva määrä on 2 puolellaan. Pikkuplaanarit on syytä kuitenkin laskea ensimmäisenä. Pikkuplaanareita nostaessa kannattaa saman puoleinen litkavapa nostaa pystyyn jolloin tulee tilaa ottaa plaanari sisään. Litkan pyyntisyvyyttä voidaan säätää siiman pituudella ja sitä mukaa kun kaiku näyttää kalaa olevan. Mataliin vesiin ei litka tietenkään sovellu tai silloin täytyy vähentää litkasta ruutteja. Matalassa 2 - 3 metrin vedessä toimii viritys jossa on vaapun tai lusikan edessä yksi ruutti n. 2 metriä vieheen edessä. Kun saat ensimmäisen kuhan, niin pysyttele ainakin jonkun aikaa samalla alueella, koska kuha on parvikala.

Litkan kokeminen tapahtuu seuraavasti: Ota siima käteesi ja lapa se veneeseen ja kun ensimmäinen ruutti tulee laita se veneen partaalle, vapalaatikon päälle yms. ja seuraava sen viereen niin ettei koukut tartu toisiinsa. Näin käsitellään koko litka. Siimaa ei siis kelata kelalle koko aikana. Ruutit voidaan pinota myös vartavasten tehtyyn ruuttikouruun joka on kätevintä sijoittaa veneen partaan ulkopuolelle pois tieltä. Kourun voi tehdä pellistä, sahaamalla vesijohtoputjen kahtia kouruksi, puusta jne. Kouru voi riippua koukuilla esim. kaideputkesta. Tämä lisäviritys yleensä estää siimasotkut ja pimeällä kolmihaaran kiinnittymisen persauksiin. Sopiva vetonopeus on se kun ruutti tekee pientä heijaavaa liikettä ja peräosa vähän ”vipottaa”. Lämpimän veden aikana vauhti saa olla kovempi ja kuha ehtii hyvin kyytiin.

Hauskaa hommaa

Kun kaikki osuu kohdalleen eli sää on otollinen, kuhaparvi löytyy ja se on myös syönnillään niin litkauistelija on onnensa kukkuloilla. Yhtäaikaa saattaa olla kuhia kiinni molemmissa litkoissa tai pikkuplaanareissa. Iloinen yllätys on myös litkan loppupään vaapusta nouseva taimen niissä vesissä missä sitä on. Hyvällä syönnillä ei aika tule pitkäksi. Joskus taas odotellaan ja syödään eväitä kesäillan hämyssä. Kokemukset ovat kuitenkin selkeästi osoittaneet, että kun syönti on huono niin litka on ainoa jolla vielä jotain saa. Sen täytyy johtua litkan aiheuttamasta parviefektistä ja suuremmasta ärsytyksestä. Muutaman reisun jälkeen yleensä niksit on hanskattu ja kalamies jää ikuisesti litkan koukkuun.

Juha Väisänen